lauantai 19. tammikuuta 2013

Talovanhus

Reilu vuosi sitten meille tarjoutui mahdollisuus ostaa isäni mummola. Talovanhus, joka oli virunut tyhjillään jo vuosia. Kylmyys oli tuhonnut putkistot ja nokkoset vallanneet pihamaan. Siitä, missä kuunnossa  rakenteet olivat muovimattojen ja tapettien alla, pystyimme vain tekemään villejä arvauksia.

Tartuimme haasteeseen ja ryhdyimme purkutöihin. Suureksi surukseni kosteus oli tehnyt tuhojaan ja lattiat saivat purkutuomion. Samalla seinistä kuorittiin vuosikymmenten tapettitrendit aina pinkopahveihin asti. Tiesimme niiden alta löytyvän talon alkuperäiset hirsiseinät. Lattiapettymyksen jälkeen meitä odotti iloinen yllätys: Käsinveistetyt hirsiseinät, samassa kunnossa kuin 70- vuotta sitten,jolloin pahvit laitettiin niiden peitteeksi.

Nyt remontissa ollaan vihdoin siinä vaiheessa että pohjatyöt on tehty ja on aika rakentaa uutta. Kaikki on tähän mennessä toteutettu oman perheen voimin. Ensimmäisenä valmistui keittiön uuni. Viikonloppuna tehdään uusia lattioita. Ja kesällä toivottavasti päästään viettämään  ensimmäiset lomat meidän rakkaalla sukutilalla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti